Nick Halseyn (Ferrell) päivä ei lähde parhaalla mahdollisella tavalla käyntiin. Hän saa kuulla työpaikallaan ikäviä uutisia, ettei hänen panostaan yrityksessä enää hirveästi kaivata. Taustalla vaikuttaa vahvasti Nickin turhankin voimakas ihastus alkoholiin, joka onkin mukana osasyyllisenä, sillä Nick onnistui erään kostean illan aikana hukkaamaan muistinsa ja siinä vaihtokauppana hankkimaan itselleen enemmänkin vaikeuksia ja kyseenalaista mainetta. Vuosien palveluksista mies saa muistolahjaksi linkkuveitsen, joka on toki järkevää tökätä pomon parkkipaikalla olevan auton renkaaseen.
Ankea kotimatka kulkee lähikaupan kautta, josta surkeaa oloa helpottamaan tarttuu mukaan muutama tölkki tuskaa lievittävää olutta. Kotona taas odottaa lisää ikäviä yllätyksiä. Vaimo on lähtenyt jonnekin ja siirrättänyt kaikki Nickin tavarat pihanurmikon puolelle. Lukot ovat toki vaihtuneet samalla. Samoin yhteinen tili on laitettu jäihin. Lisäksi vähemmän ymmärtäväinen mies käy hakemassa työsuhdeauton pikaisesti pois. Siinäpä on elämä sitten mallillaan.
Vähän ikäviä käänteitä kohdannut päähenkilömme onkin sitten aivan hukassa, mutta ei hätää. Olutta kuitenkin löytyy jonkin verran, joten ei muuta kuin tölkkejä tyhjentelemään ja katselemaan mitä seuraavaksi tapahtuu. Mikään kunnollinen pitkän tähtäimen suunnitelma ei ole kyseessä, ja ongelmia virkavallan kanssa seuraakin. Nurmikolla ei saisi pahemmin asustella. Nickin tukihenkilö on etsivänä kaupungin poliisivoimissa, ja hoitaa ystävälleen vähän lisäaikaa laittaa asioita järjestykseen. Järjestyy viisi päivää armonaikaa, sillä niin pitkään saa pitää tontillaan pihamyyjäisiä
Vaikka ensimmäiset päivät kuluvatkin oluen parissa, alkaa juttu vähitellen hieman selkiytymäänkin. Avukseen Nick saa naapurustossa vähän toimettomana pyöräilevän nuoren Kennyn (Christopher Wallace). Naapuriin on muuttamassa nuori pariskunta. Samantha (Rebecca Hall) tarjoaakin Nickille vähän juttuseuraa ja tukea, vaikka Nick vähän typerästi käyttäytyykin. Tukihenkilökin (Michael Peña) käy silloin tällöin tarkistamassa kaverinsa vointia.
Juonikuvauksen ja trailerin perusteella Everything Must Go vaikutti ihan lupaavalta elokuvalta, mutta omasta mielestäni se ei oikein missään vaiheessa saa kunnolla ilmaa siipiensä alle. Muutamassa kohdassa oli jo vähän sellaista menoa, että josko jo nyt lähtisi kunnolla liikkeelle, mutta siitä huolimatta juttu aina pikkuhiljaa alkaa hyytyä uudelleen. Eipä tässä varmaan tarkoituksenakaan ollut tarjota mitään hekottelujuhlaa katsojille, mutta ehkäpä vähän enemmän potkua olisi kaivannut.
Huumori on enimmäkseen sellaista kuin ennakkoon odotinkin. Ikävän tilanteen sävyttämää hieman katkeraa ja kyynistäkin juttua. Jos toivoo jonkinlaista kevyttä vitsitykitystä elokuvailtaan, niin Everything Must Go lienee kohtalaisen väärä valinta siihen tarkoitukseen. Vaikka Ferrell hieman omalaatuisesta, mutta kuitenkin kohtalaisen tavallisesta tyypistä käykin, niin mielestäni hänen parhaat puolensa menevät jokseenkin hukkaan tällaisessa. Kaveri tuntuu olevan parhaimmillaan, kun pääsee esittämään vähän repäisevämpiä juttuja, joissa on vielä ripaus fyysistä komiikkaa mukana.
Elokuvan alkoholismi on vähemmän yllättäen amerikkalaista laatua, eli ei lähdetä örveltäen pöllyttelemään pohjamutia ja rypemään elämäntuskassa. Muutenkin tölkit tyhjenevät rauhalliseen tahtiin ja meno on usein leppoisaa. Toki tehdään kohtalaisen selväksi, että alkoholista ei ole ainakaan pidemmän ajan ratkaisuksi Nickin ongelmiin, vaan niihin pitää keksiä aivan toisenlaiset lääkkeet. Samalla mieluusti tölkit vaikka kokonaan unohtaen.
Heh, kävikin mielessä, että millainen elokuva olisi aiheesta syntynyt, jos se olisi tehty tässä maassa. Nyt mukana kuitenkin on tietynlaista positiivisuutta ja näkymiä paremmasta tulevaisuudesta. Ehkäpä kotimainen versio painottaisi enemmän ankeutta ja alakuloa? Kyllähän niitä tästäkin löytyy, mutta annoskoko niiden suhteen on minulle sopivampi. Ei vain jaksa murheenlaaksosta toiseen vaeltamista.
Alussa tuli mieleen, että ehkäpä kyseessä on vähän Michael Douglasin Falling Down -elokuvan kaltainen tapaus. Melko nopeasti kuitenkin paljastuu, ettei alamäestä tule yhtä jyrkkää ja meno pysyy huomattavasti rauhallisempana. Vaikka tuo toinen onkin rankempi tapaus, niin onnistuu se kuitenkin tilanteillaan huvittamaan enemmän.
Kipeitä kohtia on toki tähänkin päätynyt mukaan, mutta Nick hoitelee niitä enemmän sisäänpäin kääntyen kuin suoralla sodalla maailmaa vastaan. Kapina ei siis ylly läheskään samoihin mittoihin kuin Douglasin riehuminen. Tietynlaista katkeransuloista lämminhenkisyyttä on joihinkin hetkiin saatu taltioitua mukaan, mikä onkin elokuvalle ihan tarpeen, sillä muuten katselu varmaan alkaisi puuduttaa jo hyvissä ajoin ennen lopputekstejä. Mitään suurempia tunteita ei kuitenkaan ainakaan tästä katsojasta saatu sillä reseptillä puristettua irti, mutta toisaalta ei katselu mitään suurempaa tuskaakaan aiheuttanut.
Loppu onnistuu jättämään ihan hyvälle mielelle, vaikka ei Nick nyt vielä elämäänsä täysin paremmille raiteille saakaan. Lupaus mukavammasta huomisesta kuitenkin annetaan. Tällainen onkin ihan hyvä päätös, sillä perinteisemmän kaavan onnellinen loppu olisi tässä yhteydessä tuntunut vähän epäaidolta ratkaisulta.
Mitään suurempaa ihastusta tai vihastusta Everything Must Go ei onnistunut aiheuttamaan, vaan tunnelmat olivat suurimman osan elokuvasta, että siinähän se suhteellisen sujuvasti rullaa. Sanoisin, että lähinnä kelvollinen elokuvavälipala jotakin parempaa elokuvanautintoa odottaessa. Verkkaisemmista ja vähän alakuloisistakin draamakomedioista pitävät saattavat löytää tästä hyvän lisän katselulistalle. Vielä voisi kirjata loppuun, että tämä toiminee eräänlaisena välietappina mittavammalle Rebecca Hall -ihastukselle. Saa tulevaisuudessa nähdä, millaiseksi se sitten muodostuu...
Everything Must Go (2010) (IMDB)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti