keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Mickey Blue Eyes (Sinisilmä-Mickey)

Romanttisella komedialla jatketaan edelleen, mutta tällä kerralla aurinkorantamaisemat ja muut sellaiset hömpötykset unohdetaan, kun siirrytään armottomaan gangsterimaailmaan. Mickey Blue Eyes ei yleisesti mitään suuren suurta arvostusta katsojien keskuudessa nauti, mutta itse satun pitämään siitä hieman keskimääräistä enemmän. Lieköhän sillä jotakin tekemistä asian kanssa, kun tässäkin jälleen Hugh Grant vähän säheltelee pääosassa...

Taidehuutokaupasta aloitellaan. Siellä Michael Felgate (Grant) rentoon tyyliin vitsaillen saa varastoa tyhjenemään, ja vieläpä sellaisiin hintoihin, ettei paikan omistajalla ole paljoakaan valittamista. Ainoa pieni kauneusvirhe tilaisuuteen tulee, kun viimeinen listoilla oleva taulu ei ole ehtinyt aiemminkin tökkineen rahdin takia paikalle.


Pelkästään taulut eivät Michaelin mielessä pyöri, vaan hän on päättänyt pyytää opettajana työskentelevää naisystäväänsä Ginaa (Jeanne Tripplehorn) vaimokseen, vaikka päätöksen pikaisuus vähän huolestuttaakin. No, hän sopii ravintolan henkilökunnan kanssa romanttisen eleen järjestämisestä, mutta niinpä vain kauniiksi ja herkäksi suunniteltu hetki pääseekin malliesimerkiksi sarjaan "kun kaikki onnistuu". Sähläyksen ja kiristyneiden tunnelmien päätteeksi toisen osapuolen reaktiokin on vielä vähemmän innostava, joten lähdepä siinä sitten viettämään mukavaa päätöstä illalle.

Vaikuttaa siltä, että syy Ginan suhtautumiseen löytyy hänen perheestään, josta hän ei ole Michaelille paljoakaan kertonut, ymmärrettävistä syistä. Michael on siinä käsityksessä, että Ginan isä Frank Vitale (James Caan) työskentelee ravintola-alalla. Se pitääkin paikkansa, mutta mukaan tulee vähän muutakin. Koko lähisuku tuntuu ansaitsevan elantonsa järjestäytyneen rikollisuuden hämäräpuuhilla.


"Well, no. I'm sorry but I've waited all my life to find someone I love as much as I love you. And I'm just not going to let this or anyone come between us. Not Vito "The Butcher" or Vinnie "The Baker" or anyone involved in any kind of food preparation. That's it, end of story."

Gina siitä vähitellen leppyy, mutta vaatii Michaelia ehdottomasti lupaamaan, ettei tämä sotkeutuisi lähisuvun liiketoimintaan mukaan. Michaelilla ei varsinaisesti ole kiinnostusta sellaiseen, joten onkin helppo luvata, että tulisi pysymään erossa näistä puuhista. Helppo luvata, mutta vaikea pitää, kun perhe ottaa uuden tulokkaan vähän turhankin avoimin sylein vastaan.

Jälleen homma lähtee liikkeelle pienillä palveluksilla. Yllättäen taulut tulevatkin etuajassa perille, nöyrien pahoittelujen kera. Sitten huutokauppaa käytetäänkin jo apuna rahanpesussa, mikä saa FBI-miehetkin vierailemaan. Kaikki tämä pitäisi tietysti onnistuneesti salata Ginalta. Yksi murha vielä kaupan päälle, niin siinähän alkaa olla jo melkoisen hyvin kuvioissa mukana.



Mistään pyörän keksimisestä uudelleen ei tosiaan ole kyse. Kala kuivalla maalla on pitkälti homman nimi, kun epätoivoiseenkin tilanteeseen joutunut Michael yrittää omaksua itselleen vierasta elämäntyyliä pikaisella aikataululla. Töksähteleviä tilanteitahan siitä seuraa, kuten odottaa sopii.

"Just a little screw-up. But what the hee? Me got it under contwol. Fuggedaboudid."

Mafiaelokuville ja niiden kliseillehän tässä vähän irvaillaan. Ei kuitenkaan nojata tiettyjen elokuvien parodioimiseen liikaa, vaan ennemmin sitten lyhyesti vihjaillaan tällaiseen suuntaan. Pilkka pysyy monesti enemmän yleisellä tasolla, mikä ainakin omasta mielestäni on hyvä valinta. Itse ainakin sain nauraa vähintään riittävästi. Etenkin toisella puoliskolla on mukavasti ketjutettu autossa tapahtuva vähemmän loistavasti menevä ääntämisharjoittelu ja sitä seuraava asesekoilu ja muu pöllöily ravintolassa. Kun siinä huomaa naureskelevansa äänekkäämmin kohtalaisen tyhmille jutuille, niin alkaa samalla epäillä, että lieköhän se pimahtaminen enää niin kovin monen mutkan takana... No, vielä toistaiseksi laitan tällaiset väsymyksen piikkiin.



Grantkin periaatteessa toistaa jälleen sen sujuvasanaisen sekä pidettävän tyypin roolinsa, mutta siitä en lähde häntä syyttelemään, koska se on pitkälti juuri sitä, mitä häneltä haluaa nähdä ja kuulla. James Caanista myös usein pidän, mutta tähän osaan hän ei mielestäni tuo mitään erityistä. Menettelee kuitenkin. Perheen joukoissa esiintyy Burt Youngin lisäksi joukko sellaisia tyyppejä, joista moni löysi tiensä samana vuonna käynnistyneeseen Sopranos-sarjaan. Väärässä paikassa väärään aikaan olevaa kaveria esittävä Mark Margolis on myös hyvä lisä näin hassuttelun kannalta.



Tuli vähän lueskeltua tuollaista uutista, jonka voisi tässä mainita, kun aihepiiriin sopii:

Rom-coms 'spoil your love life'

"Watching romantic comedies can spoil your love life, a study by a university in Edinburgh has claimed.
Rom-coms have been blamed by relationship experts at Heriot Watt University for promoting unrealistic expectations when it comes to love.
They found fans of films such as Runaway Bride and Notting Hill often fail to communicate with their partner.
Many held the view if someone is meant to be with you, then they should know what you want without you telling them.
Psychologists at the family and personal relationships laboratory at the university studied 40 top box office hits between 1995 and 2005, and identified common themes which they believed were unrealistic."

"As part of the project, 100 student volunteers were asked to watch the 2001 romantic comedy Serendipity, while a further 100 watched a David Lynch drama.
Students watching the romantic film were later found to be more likely to believe in fate and destiny. A further study found that fans of romantic comedies had a stronger belief in predestined love.
Kimberly Johnson, who also worked on the study, said: "Films do capture the excitement of new relationships but they also wrongly suggest that trust and committed love exist from the moment people meet, whereas these are qualities that normally take years to develop.""

Hui! Pitäisiköhän tästä vaihteeksi hipsiä vähän toisenlaisten elokuvien pariin...

No, ei anneta säikyttelyjen sen enempää kiusata mieltä. Hyvässä hengessä tämänkin yhteydessä tuli mukavan tasaiseen tahtiin naureskeltua. Meno toki välillä livahtaa sinne väsähtäneemmän hupailun puolellekin, mutta osa siitä lapsellisemmasta tyhmäilystäkin on ihan toimivaa. Minulle elokuva oli jo entuudestaan tuttu, mutta onnistui siitä huolimatta edelleen huvittamaan. Edellisestä katselusta tosin oli ehtinyt vierähtää useampi vuosi. Mickey Blue Eyes ei kuulu oman lajinsa klassikkoihin tai parhaimmistoon, mutta jonnekin keskisarjaan se on ihan helppo sijoittaa. Ainakin näin eräänlaisena välipalana maistuu hyvin.



Mickey Blue Eyes (1999) (IMDB)

Jos kohtalaisen kevyt katsaus ohjaajan mietteisiin kiinnostaa, niin tuolta löytyy jokin sellainen:

Trivianurkkaus 20: Mickey Blue Eyes

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti