torstai 6. helmikuuta 2014

A Midsummer Night's Sex Comedy (Kesäyön seksikomedia)

Höh, kun on ollut olevinaan kiireistä. Woody Allenin kesäinen ja kepeä A Midsummer Night's Sex Comedy tuli katseltua jo noin viikko sitten, mutta kun ei vain saa aikaan... Ennakkotoiveissa oli lähinnä lämpöistä huvittelua. Sellaisen käsityksen olin onnistunut saamaan, että kyseessä olisi vähemmän arvostettua ja kevyempää Allenia. No, tavallaan näin, mutta ainakaan omasta mielestäni ei se mikään selvästi heikompi elokuva ole.

Nimi vihjailee siihen suuntaan, että pikkuisen on lainailtu Shakespearen näytelmästä. Toisaalta aineksia on haettu myös Ingmar Bergmanin elokuvasta Smiles of a Summer Night, joka on valitettavasti näkemättä. Tulikin katselun jälkeen lueskeltua vähän kommentteja tuosta Bergmanin elokuvasta, ja se pitääkin ehdottomasti ottaa vilkaistavaksi jossakin välissä. Harmi, ettei ole kokoelmaan löytänyt tietään, sillä se on ilmeisesti hieman poikkeuksellinen tapaus ohjaajansa filmografiassa. Paljon ainakin se on kehuja kerännyt, mikä ei ole sinänsä kovinkaan yllättävää Bergmanin kohdalla.


Varsin tutuilta kuulostavat sävelet saattelevat tämän Allenin versioinnin pariin. Aivan heti ei kuitenkaan päästä kohti maaseudun rauhaa, vaan katsoja saa aluksi tutustua José Ferrerin esittämään pikkuisen ylimieliseen Leopoldiin, joka on lopettelemassa luentoaan. Kun mies on lähdössä lomaansa viettämään, niin ylistyskuoro seuraa perässä.

Leopoldin olisi tarkoitus häipyä viikonloppua viettämään hyvissä tunnelmissa ystävänsä Andrewn (Woody Allen) talolle. Siellä sitten samalla juhlistettaisiin pienen ystäväporukan kesken Leopoldin ja huomattavasti nuoremman Arielin (Mia Farrow) avioliittoa. Ikänsä vihkivaloja karttanut Leopold on viimeinkin suostunut taipumaan, kun vaikuttaa siltä, että se oikea on kohdalle osunut. Seuraavat pari päivää laittavat asiat hieman toisenlaiseen valoon.



"How's your marriage?"
"My marriage is fine."
"Ya?..."
"It's not working but it's fine."

Tavallisesti vilkkaammassa ympäristössä elantoaan ansaitseva Andrew on vetäytynyt maaseututalolleen, joka tarjoaa oivallisen ympäristön kajahtaneiden keksijäharrastusten parissa puuhailemiselle. Hänellä onkin useampi mielikuvituksellinen vekotin viimeistelyä vailla valmiina. Muuten onkin sitten hieman hankalampaa, sillä kipinä on kadonnut omasta avioliitosta. Vaimo Adrian (Mary Steenburgen) ei enää hetkeen ole ollut kiinnostunut romanttisemmista hetkistä, jota Andrew vähän kärvistelee.

Paikalle on kutsuttu myös Andrewn ystävä Maxwell (Tony Roberts), joka on hieman henkimaailmastakin viehättynyt lääkäri. Mukaansa Maxwell ottaa samalla klinikalla työskentelevän hoitajan, Dulcyn (Julie Hagerty). Kaikkien viimein saavuttua leikit voivatkin sitten alkaa.

Eipä siinä kovinkaan pitkää aikaa ehdi kulumaan, kun sydämet alkavatkin jo harhailemaan ja suhteet mutkistumaan. Leopold ja Maxwell päätyvät muutenkin törmäyskurssille, eikä asiaa juuri auta se, että Maxwell menee vielä palavasti ihastumaan Arieliin. Toisaalta Dulcy tuntuu viihtyvän Leopoldin seurassa.



Tilanne hankaloituu entisestään, kun paljastuu, että myös Andrew ja Ariel ovat tunteneet toisensa lyhyesti menneisyydessä, ja varsinkin Andrew vaikuttaisi olevan sitä mieltä, että kannattaisi yrittää uudelleen, josko vaikka menestys olisi parempaa. Etenkin, kun hänen nykyinen elämänsä on vähemmän tyydyttävää. Siinä sitten saa ihmetellä, että päätyykö kuusikko toistensa kurkkuihin kiinni vai saadaanko sittenkin aikaiseksi mukavat viikonloppujuhlat...

A Midsummer Night's Sex Comedy oli aikoinaan alku Allenin ja Farrown pitkälle yhteistyölle. Toki vähemmän suunniteltu sellainen, koska osan piti alunperin mennä Diane Keatonille, joka estyi muiden kiireiden takia. Aivan parhaissa mahdollisissa merkeissä tämä yhteinen taival ei lähtenyt liikkeelle, sillä Farrow sai suorituksestaan Razzie-ehdokkuuden. Yleensähän Allenin elokuvat keräävät vallan toisenlaisia palkintoehdokkuuksia. No, eipä näitä taida olla sittemmin enää tullutkaan. Farrow ei itsekään ollut ilmeisesti lainkaan tyytyväinen siihen, millaista jälkeä sai aikaan.


Allen toki muistuttaa jälleen sitä tuttua tyyppiä, mikä ei luultavasti monellekaan tule suurempana yllätyksenä. Ehkäpä jutut ovat astetta tai paria kevyempiä, mitä Andrewn teräväkielisyyteen tulee, mutta noin yleisesti ottaen tuttuja uria edetään. Andrew ei mielestäni ole Allenin hersyvimpiä versiointeja, mutta varsin hyvää juttua häneltäkin löytyy.

Muutenkin sanailu tuntuu olevan sujuvaa. Vitsien määrässä ei ainakaan ole valittamista ja onnistuvat ne myös mukavalla prosentilla huvittamaankin. Äänekkäämmät ja odottamattomat naurahduksetkaan eivät vieraiksi jää, joten komediana tämäkin on varsin oivallinen tapaus.


"He taught me a lot..."
"Like what?"
"Like how to listen to Mozart."
"With your ears, right?"

Tällä kerralla tekee mieli nostaa muiden yläpuolelle Leopold, joka on omanlaisensa sankari. Kaveri tekee raskasta työtä sanallista säiläänsä heilutellessa ja korjatessaan muiden virheellisiä käsityksiä erinäisistä asioista oikeille raiteille. Lähes asiaan kuin asiaan löytyy mielipide, joka onkin sitten poikkeuksetta samalla oikea sellainen. Jokseenkin peittelemätön omahyväisyys pukee häntä varsin hyvin. Jos tammikuussa tuli annettua elokuvan Our Idiot Brother hyväntahtoiselle hömpähtävälle miehelle eräänlainen pikkupyhimyksen sädekehä, niin olkoonpa sitten Leopold helmikuun väsymätön sanasankari. Hieno mies...



Enemmänkin yhteistyötä Allenin kanssa tehnyt Gordon Willis vastaa kauniin kesäisistä kuvista, jotka tähän vuodenaikaan tulevat kyllä tarpeeseen. Ilollahan sitä katselee, kun kuusikko lähiympäristössä vaeltelee milloin minkäkin puuhailun parissa. Vehreät kuvat saavat kaiholla haikailemaan hitaasti tulossa olevien lämpimämpien aikojen perään. Lehdot kutsuvat, kunhan pari kuukautta kuluu. Hetken helpotusta kuitenkin tämäkin. Muutenkin mukavissa kuvissa vilistelee usein myös pienempiä kipittäjiä. Pupuista saa aina plussaa!



Damn, ei nyt malta olla laittamatta lisää näitä...



Miellyttävän visuaalisen tarjonnan lisäksi tunnelmia nostattelee taustalla usein soivat Felix Mendelssohnin suloiset, kevyet ja iloiset sävelet, jotka jo itsessäänkin onnistuvat usein kuljettelemaan kohti aurinkoisempia mielialoja. Sattuvat sopimaan varsin hyvin tällaiseen elokuvaan. Ei tarvinnut ainakaan pitkään miettiä, että mitä laittaisi myöhemmin soimaan unimusiikiksi. Vähän mielikuvituksetonta toki, mutta näinpä vain kuitenkin:


Allen itse on kommentoinut, että taloudellisessa mielessä A Midsummer Night's Sex Comedy on yksi hänen uransa pahimpia epäonnistumisia. Myös Allenille niin kovin usein suosiolliset kriitikot olivat tässä tapauksessa nyrpeämpiä. Voi olla, että odotettiin vakavampaa elokuvaa aiheesta, ja olisihan sellainen tietenkin ollut mahdollinenkin. Allen tuntuu olevan itse tyytyväinen elokuvaan, ja on ilmeisesti sitä mieltä, että silloiseen hektisempään elokuvatehtailuvaiheeseen tällainen nopeasti väsäilty "kesäloma" tuli tarpeeseen.



Tämä katsoja ainakin on ihan tyytyväinen siihen, että Allen päätti pienen taukohetkisen ottaa kevyemmän hömpän parissa. Elokuvan päähahmot siinä pariin otteeseen kohottelevat laseja, eikä se tunnelmien kannalta pahaksi ole katsomossakaan omien havaintojen perusteella. Välillä harhaudutaan hieman fantasiamaailman puolellekin, mutta eiköhän sellainen tähän yhteyteen sovi. Vaikka elokuva ei Allenin parhaimmistoa edustakaan, niin helposti siitä pitää.

Meno on niin mukavan kesäistä, eikä niistä huvituksistakaan pahempaa pulaa ole. Tavallaan edustaa kepeyden ja "kiltimpien" kielien suhteen sitä samaa sarjaa kuin viimeksi katselemani Allenin elokuva Everyone Says I Love You. Kumpaakin ihan mielellään muillekin suosittelee. Voipi olla, että näissä kehuissa on mukana hieman talvilisää, mutta sen voi jokainen toki itse selvitellä.



A Midsummer Night's Sex Comedy (1982) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti