Shoot to Kill / Deadly Pursuit lienee entuudestaan tuttu monille, jotka haikailevat elokuvilta komeiden kallioiden reunustamia jylhiä metsämaisemia. Jos näin ei jostakin syystä ole, niin sitten kipsin kapsin kyseinen teos jostakin silmien eteen. IMDB:n pistekeskiarvo (tällä hetkellä 6,8/10) ei välttämättä huikaisevinta elämystä lupaile, mutta jos osaa arvostaa mainittuja seikkoja, niin uskoisin, että maistuu hyvin.
Aivan heti ei korpimaisemiin kävellä, vaan ensin kutsuvat kaupungin öiset kadut. Muuten vaikuttaa rauhalliselta, mutta yksinäinen auto hurjastelee eteenpäin. Paniikki vaikuttaa olevan kohtalainen, kun jalokiviliikkeen omistaja murtautuu yöasussaan omia arvotavaroitaan "varastamaan".
Koska tämä mies vaikuttaa olevan selvästi poissa tolaltaan ja tapaus muutenkin epäilyttävältä, päädytään kutsumaan myös FBI paikalle. Varsin nopeasti onkin agentti Stantin (Sidney Poitier) pähkäilemässä, mitä taustalta löytyy. Kauppiaan huoli on suuri ja hetkeä myöhemmin selviää, että syystäkin.
Paljastuu, että menossa on panttivankitilanne, johon ei virkavallan sekaantumista juurikaan kaivata. Piiritys kuitenkin seuraa. Kiristäjä tekee tylyllä tavalla selväksi, että on tosissaan ja varsin häikäilemätön. Piirittäjien yrityksistä huolimatta tekijä pääsee pakenemaan. Tulee kiire yrittää muilla keinoin päästä tyypin jäljille. Ne sitten vievätkin kohti Yhdysvaltojen ja Kanadan vuoristoista rajaseutua.
Stantinin tie vie kohti hänellä vähän vieraampia paikkoja. Vaikuttaa siltä, että karkuri on ottanut osaa kuuden hengen opastetulle kalastusretkelle, ja etumatkaakin on ehtinyt kertymään mahdollisesti liikaakin. Muut osallistujat ja opas ovat tietenkin täysin tietämättömiä siitä, että yhdellä joukosta on pahat mielessä.
FBI-miehemme taas on paremmin kotonaan asfalttiympyröissä, joten kenties kaipaillaan paikallista opasta, jolla olisi myös erätaitoja. Jonathan Knoxilla (Tom Berenger) on toki kumpaakin, mutta hänellä ei ole mitään kiinnostusta lähteä johdattamaan aloittelijaa. Kalastusporukan oppaana toimiva Sarah (Kirstie Alley) sattuu olemaan hänen kumppaninsa, joten olisi parasta päästä perään ilman suurempia hidasteita.
No, kaksin kuitenkin lähdetään jäljitykseen, vaikka erimielisyyksiä löytyy enemmänkin. Ympäristö asettaa omat haasteensa ja lisäksi edellä menevästä porukasta joku asettelee lisävaikeuksia seuraajille. Aika vähenee vähenemistään, mikä alkaa käydä Knoxin hermoille. Stantin ei kuitenkaan ole ensimmäisenä luopumassa jahdista, vaikka panokset ovatkin kovat.
Jännityselokuvana Deadly Pursuit ei välttämättä mitään hermojaraastavinta materiaalia esittele, mutta ainakin ensikatselulla saattaa murhaajan arvailu pientä pähkäilyä aiheuttaa. Tekijät ovatkin ilmeisesti lähteneet tarkoituksella hämmentämään, sillä kalaporukkaan on valikoitu useampikin näyttelijä, joilla on tietynlaista pahiksen auraa ympärillä.
Muistaakseni ainakin omalla kohdalla arvaus meni metsään ensimmäisellä yrityksellä, mutta nykyään edes jotenkin toimiva muisti pitää huolen siitä, ettei yllätyksiä sillä osastolla enää ilmene. Mielessä käy kyllä, että olisihan sitä arvoitusta voitu vähän pitkittääkin, sillä suhteellisen varhaisessa vaiheessa henkilöllisyys lopullisesti paljastuu. Toisaalta sitten päästään kiristelemään jännitysruuveja muilla tavoin.
Kohtalaisen selvää on myös se, ettei ole ollut tarkoituksena tehdä täysin ryppyotsaista ihmisjahtia ja selviytymisseikkailua. Suuri osa huumorista revitään olosuhteiden pakottamasta jäljittäjäkaksikosta, joka jääräpäisesti kopsauttelee kovia kallojaan yhteen kerta kerran perään. Toki sitten myös sitä perinteistä kala kuivalla maalla -kuviota on sekoitettu mukaan. Onhan siellä toisessa porukassakin kieltämättä kevyt ja vitsikäs tunnelma tiettyyn tylyyn käänteeseen saakka.
Hassuttelu kyllä saadaan napsaistua tarvittaessa poikki hyvinkin nopeasti. Etenkin loppupuoli on jo melko huumorivapaata menoa, kuten tällaisessa kuuluukin. Liipasinsormet ovat herkässä, kun pelin henki on kaikille osapuolille matkan edetessä päässyt kirkastumaan.
Rauhallista nuotiotunnelmointia kaipaavat joutuvat tyytymään pienempiin makupaloihin, mutta kyllähän sitä osastoakin hieman löytyy. Deadly Pursuit on kuitenkin kovin kaukana mistään leppoisasta metsäkävelystä. No, toivoa sopii, että lähitulevaisuudessa ilmestyvä Robert Redfordin ohjaama ja tähdittämä A Walk in the Woods on sellaisen tunnelmoinnin valioyksilö.
Erähenkistä menoa kuitenkin riittää enemmänkin. Selviytymistaidot nostavat arvoaan matkan edetessä kohti korkeampia huippuja siinä samalla sääolosuhteiden muuttuessa huomattavasti vaarallisempaan suuntaan. Ainakin itse huomaan innostuvani, kun piiskaavan lumimyrskyn yltyessä alkaa olla paikka pikaisille ratkaisuille, ettei jäätymiskuolema pääse yllättämään.
Tällainen tarina antaa toki hienot mahdollisuudet esitellä niitä komeita maisemia. Roger Spottiswooden ohjaamassa elokuvassa ei ole lähdetty kitupiikkilinjalle niiden suhteen, vaan monipuolista ihailtavaa kyllä löytyy. Kanadan puolelta on löytynyt paljon suurta puuta ja muutenkin jylhiä maisemia. Ainakin tässä suhteessa Deadly Pursuit on erinomaisen onnistunut. Se saa myös harkitsemaan muutamaa vuotta uudemman elokuvan The River Wild uusimista. Samansuuntaisia elementtejä löytyy siitäkin sekä tarinan että ympäristöjen puolesta. Maisemien ja erähaasteiden sekä yleisen menon puolesta Deadly Pursuit yhdistelee vähän elokuvien The Edge ja K2: The Ultimate High elementtejä, mikä ei ole yhtään huono juttu.
Niihin maisemiin sopii hyvin Tom Berengerin jokseenkin jäyhä olemus. Muutenkin Berenger vaikuttaa uskottavalta valinnalta harvasanaisen erämiehen osaansa. Alkoi ilmaantua sellaista kutinaa tätä menoa katsellessa, että ainakin se ensimmäinen Sniper voisi hyvinkin kelvata uusittavaksi. Niitä jatko-osia ei oikein edes Berenger pelasta. Vieläkin enemmän vetää puoleensa joskus huomattavasti nuorempana nähty Berengerin Last of the Dogmen. Siinä päästään myös ihailemaan hienojen maisemien taustoittamaa ihmisjahtia, mutta muuten muistikuvat alkavat olla jo haalistuneita.
2000-luvun elokuvissa Berengeriä on tullut nähtyä lähinnä pienemmissä osissa. Viimeksi näin hänet lyhyesti vilahtamassa elokuvantapaisessa kammotuksessa Brake. Niin ne vuodet ovat Berengerin kohdallakin vierineet. Tästä vanhemmasta eräseikkailusta tuttu tiukka olemus alkaa olla muisto vain. Hyvä, että yleensä samaksi kaveriksi tunnistaa.
Berengeristä poiketen Poitier oli ehtinyt pitää noin vuosikymmenen verran taukoa, mitä tulee kameran edessä heilumiseen. Tuli tuossa vähän aikaa sitten toisen elokuvan yhteydessä kehuttua, että Poitier vaikuttaa varsin hyväkuntoiselta. Näiden välillä olevat yli 20 vuotta eivät ainakaan ole kaveria rapakuntoon laittaneet. Varsin vauhdikas paluu enemmän ohjaamiseen noihin aikoihin keskittyneeltä Poitierilta joka tapauksessa.
Roger Spottiswooden ohjauksia en voi väittää seuranneeni kovin suurella mielenkiinnolla, mutta tämä seikkailu maistuu edelleen hyvin. Tulevista ainakin Midnight Sun vaikuttaa sellaiselta, että saattaa hyvinkin kelvata. Lyhyen perehtymisen perusteella se on sitä sarjaa, että pitää laittaa nimi muistiin.
Ainakin omiin silmiin tämä jo neljännesvuosisadan täyttänyt eräseikkailu näyttää edelleen varsin hyvältä. Miinusta voisi antaa lähinnä levyjulkaisulle, sillä tässäkin tapauksessa on päädytty siihen rasittavaan ratkaisuun, että kuvasuhdemuutos (2.35:1 --> 1.85:1) on syystä ja toisesta nähty tarpeelliseksi. No, tämä katsoja ei ainakaan kiitoksia sellaisesta huutele. Yrityksestä huolimatta komeita kuvia ei ole saatu pilalle tärveltyä, vaan ne silti ihastuttavat. Kyllähän se jahtipuoli on myös siinä määrin sujuvasti hoidettu, ettei pitkästymään pääse, vaikka uusintoja onkin jo kertynyt. Paljon mieluummin tällaisen laittaa soittimeen kuin jonkin tavallisempiin näkymiin sijoittuvan perusjännityselokuvan. Tiukkaa ja paikoitellen varsin tylyäkin menoa riittää sellaista arvostaville.
Katselun jälkeen tuli tehtyä lyhyt soittolista unimusiikiksi, josta löytyy haikean kauneuden sävyttämää leppoisampaa tunnelmointia, vaikkapa iltanuotiolle. Laitetaanpa tähän päätökseksi pari kappaletta sieltä. Sekä Månegarm että kotoinen Moonsorrow ovat kumpikin näissä kappaleissaan ottaneet useampiakin askeleita huomattavasti rauhallisempaan ja vähemmän ärjyvään suuntaan.
Sellaista tällä kerralla...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti