torstai 20. marraskuuta 2014

Noel (Aika rakkauden)

Mahtaakohan olla pikkuisen aikaista, jos jo tässä vaiheessa laittaa jouluiseen aikaan sijoittuvaa romanttista hömpsötystä soittimeen...? No, sitä en jaksa suuremmin surkutella, vaan lähinnä toivon, että jotakin lämpöistä löytyisi.

Chazz Palminterin nimen kuullessa ei aivan ensimmäiseksi tai toiseksikaan mieleen tällainen elokuva tule, vaan ennemmin mielikuvat karkailevat jonnekin toiminnan ja rikostelun suuntiin. Sinänsä onkin hieman erikoista, että hänen ainokaisensa teatterielokuvien ohjaamisen suhteen sattuu olemaan Noel. Hyvä kai se on välillä harhateille poiketa yhden jos toisenkin...



Jouluaattoaamu siellä jossakin on aluillaan. Joulukuusi kimaltelee ja kuoro kauniisti sen juurella laulelee. Luntakin on pikkuisen kaduille tuprutellut, joten täysin harmaissa merkeissä ei tarvitse lomapäiviä aloitella. Ilmeistä ja puuhista päätellen sitä jouluhilpeyttäkin monilta kulkijoilta löytyy.

Useiden muiden tapaan kaduilla kiireisenäkin kuljeskelee Rose Collins (Susan Sarandon) kasseja laahaten. Sattuupa tapaamaan pitkästä aikaa vanhan lukiokaverinsa ja pikaisia kuulumisia vaihdellaan. Onni ei ilmeisesti aivan tasan ole jakautunut, joten Rose joutuu vähän omaa tilannettaan kaunistelemaan pikaisen juttutuokion aikana. Ehkäpä ne kerrotut joulusuunnitelmat hieman poikkeavat siitä, miten aattoilta oikeasti tulisi menemään...



Sairaalaan Rosen tie vähitellen vie muistisairaudesta kärsivää äitiä katsomaan. Sielläkin jonkinlaista joulua yritetään viettää, mutta äiti ei osaa Rosen visiitistä innostua. Muista enemmänkin huolehtiva Rose tahtoo hieman naapurihuoneen yksinäisen vuodepotilaan joulua piristää laittamalla ikkunaan lasienkelin. Yllätyksekseen hän huomaa hiljaisen vieraan (Robin Williams) nurkassa istuskelevan. Vähän hätääntyneen jutustelun jälkeen pitääkin suunnata takaisin töihin, jossa työkaveri yllyttää tarttumaan toisen työkaverin illallistarjoukseen, sillä hänestä vaikuttaa siltä, että Rosen pitäisi vaihteeksi vähän omaa hyvinvointiaankin mietiskellä, eikä vain muiden huolia murehtia.

Toisaalla taas Mike Riley (Paul Walker) pysäyttää partioautonsa kadulla kulkevan Nina Vasquezin (Penélope Cruz) viereen. Tämä hivenen nuorempi pariskunta on keskenään ilmeisen onnellinen. Saapa Nina houkuteltua tanssitaidottomaksi itsensä julistelevan Miken kanssaa hieman pyörähtelemäänkin. Avioon olisi aikomuksena astua läheisessä tulevaisuudessa.



Sitä onnellista lämpöistä menoa ei pitkään heidän välillään ehdi jatkumaan, kun katsojalle jo selvitelläänkin, että varsin ikäviä varjoja siellä suhteen reunamailla piilee. Mike tuntuu olevan kovinkin mustasukkaista tyyppiä ja mikä vielä pahempaa, löyhissäkin epäilyissään hän on melkoisen herkkä käymään muihin käsiksi. Sama tuntuu jatkuvan virheestä toiseen, vaikka kaverille miten yritetään asiaa ymmärrettävästi selittää.

Miken kierroksia nostattelee entisestään kahvilassa tavattu vanhempi mies, joka uskoo heidän välillään olevan jotakin merkittävää. Juttu lähteekin hivenen outoihin suuntiin. Siinä päivän edetessä ja yön lähestyessä useampikin hahmoista suuntaa kohti sairaalaa. Kuka mistäkin syystä...



Mitään hilpeintä joulusatua en odotellutkaan, mutta varsin nopeasti alkaa näyttää siltä, että kauemminkin kurjuuksiin kurkitaan. Yksinäisiä suunnitelmia, "miksi vihaan joulua"-kertomuskilpailua, tuntemattomien jouluaterialle tunkemista, väkivaltaista mustasukkaisuutta ja lopulta alkavat ne virtailevan joen jäiset ja tummat vedetkin kutsumaan. Heittääpä Palminteri itsensäkin kameran etupuolelle vähän toisenlaiseksi toivomustontuksi, joka pyynnöstä(/rahasta) vaikkapa käsiä näppärästi katkoo.

Aattoillan iloa nostattelemaan en ainakaan tätä elokuvaa valitsisi. Eri asia tietenkin, jos menoa melankolisempaa toivotaan. Siinäkin tapauksessa lähtisin ennemmin liikkeelle Mika Kaurismäen elokuvasta Kolme viisasta miestä, joka riipaisee ja herkistääkin enemmän. Toisena paikoitellen ankeuden puolelle kallistelevana jouluisena tarinana mainitaan vaikkapa The Christmas Bunny.



Samansuuntaista henkeä on havaittavissa kuin tuossa Kaurismäen elokuvassa. Kannustetaan puhumaan ja purkamaan sydäntä sekä sinnikkäästi tarpomaan ankeuksien läpi kohti kirkkaampaa huomista. Positiivista ja jouluunkin sopivaa sanomaa ymmärtämisestä ja yhteydestä, mutta Noel ei valitettavasti onnistu kovin hyvin mukaansa kiskaisemaan, vaan monessakin mielessä vaikutus jää laimeaksi.

Senkin voinen tunnustaa, että pääsyy elokuvan ostamiselle oli Penélope Cruz -valikoiman kartuttaminen. Siinäkin mielessä vähän niin ja näin... Paljon parempia elokuvia häneltäkin löytyy, oli sitten kyse hömpistä tai hivenen vakavammista jutuista. Kyllähän Noel kertakatseluun kelpaa, mutta kovin kaksinen kehu se ei ole. Vaikka yritelläänkin vakuutella, että onhan niitä enkeleitäkin edelleen synkistä hetkistä huolimatta, niin sydämellisyyden liekki ei pikkutuikkua enempää lämmittele...mutta onhan sekin toki edes vähän lisää kirkkautta maailmaan...



Noel (2004) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti