sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Bud Spencer - listailua ja höpöttelyä

Kuukauden alkupuolella tulikin katseltua Budin vähemmän innostamaan onnistunut tekele Even Angels Eat Beans, jota kommentoidessani lupailin jonkinlaisia hetkellisiä heippoja herralle hyllytarjonnan ehtyessä. Muistista pääsi kuitenkin lipsahtelemaan, että aikomuksissa oli myös tällainen tulevia koitoksia, hankintoja ja muutakin aiheeseen liittyvää summaileva höpöttely, jonka ajattelin tähän väliin tunkea. Jospa sitten vähitellen ryhdistäytyisin ja lähtisin jäljittelemään kokoelmista uupuvia ja sinne kuuluvia elokuvia. Sattuupa olemaan samalla blogin 500. kirjoitus, eli juhlistellaanpa lukemia tällaisen turinoinnin parissa.

Summailu ei aivan Spencerin syntymäpäivälle ennättänyt. Bud, eli Carlo Pedersoli sai lokakuun 31. päivä täyteen kunnioitettavat 86 vuotta. Ikää siis on jo mittariin vierähdellyt, mikä selittänee osaltaan, ettei mies enää elokuvissa ja televisiosarjoissa nuoruuden innolla hääräile. Tahti onkin hiipunut selkeästi, mutta onhan niitä esiintymisiä 2000-luvullekin riittänyt ja lisääkin on lupailtu. Kultavuodet alkavat väistämättä olla takana ja suurimmat menestykset Terence Hillin kanssa ovat jääneet 1970- ja 1980-luvuille. Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki sittemmin ilmestynyt olisi turhaa kuonaa, mutta mitä olen uudempia onnistunut katselemaan, niin väittäisinpä, että vähintään pieni väsy on iskenyt. Moukari ei enää samalla innolla jaksa takoa ja vitsailukin on päässyt lössähtelemään.



Paljon olen mielestäni katsellut ja täälläkin kommentoinut Budin parhaiden ja menestyneimpien teosten joukkoon lukeutuvia elokuvia, mutta silti on edelleen jäänyt aukkoja paikattavaksi. Tämän tekstin päätarkoituksena onkin niitä kiinnostavia, mutta syystä ja toisesta kokoelmasta uupuvia tai jopa kokonaan katselemattomia elokuvia listailla. Aivan niin hurjasti en Budin juttuja ole innostunut vahtailemaan, että jokaisen näkemättömän lyhyen näyttäytymisen mukaan järjestelmällisesti laittaisin. Kaikkiaanhan hän on seitsemälle vuosikymmenelle toistaiseksi venähtäneellä näyttelyurallaan ehtinyt esiintymään kymmenissä elokuvissa ja sarjoissa, ja näistä osa karsitaan armotta tästä koosteesta pois. Eiköhän tietynlaista valikointiakin harjoittamalla saada ihan kohtalainen pino osteltavaa ja katseltavaa kertymään. Yritetäänpä...

Hillin kanssa kimpassa


Ace High (1968)

Boot Hill (1969)

Pari peräkkäisinä vuosina ilmestynyttä Spencerin ja Hillin varhaisempaa yhteistyötä lännenelokuvien maailmassa. Molemmat olen kertaalleen katsellut, mutta mitään vaikuttavampaa elämystä eivät tarjoilleet. Boot Hill muistaakseni jonkin verran komedian puolelle vilkuilee ajoittain, mutta yleisesti ottaen vakavampi vire vallitsee ja vieläpä varsin tympäännyttävään tyyliin. Osansa ikävystyttävään kokemukseen toki antoi aivan luokaton levyjulkaisu, joka kyllä kelpaa halveksuttavien "rahat pois"-räpellysten joukkoon. Ace High on nähty YLEn televisioesityksenä, eikä siinäkään vielä oikein saada kaksikon velmuilevaa komediakaavaa kohdilleen. Lisäksi parin tunnin päälle painuva kesto vähäsen uuvuttelee, kun ei tässä nyt mitään suurta länneneeposta luoda. Mielikuvat kuitenkin jäivät positiivisen puolelle, joten ihan mielellään jossakin vaiheessa toisenkin mahdollisuuden antaisin. Ensin pitäisi hankkia kiekkoversio jostakin. Ace High voisi tännekin sopia omaan katsaukseensa, mutta Boot Hill muistuu mieleen sen verran puisevana tavarana, etten lähde siitä mitään lupailemaan.



The Two Missionaries (1974)

Tämä hassuttelu taitaakin olla minulta kokonaan katselematta. Juonikuvauksen perusteella Spencer ja Hill hupailevat lähetyssaarnaajina ja aiheuttavat hankaluuksia papukaijaharrasteluillaan. Ilmeisesti toimintaa, seikkailua ja komediaa yhdistellään lämpimämmillä seuduilla, joten kelpaisi kyllä.

Miami Supercops (1985)

Täyttä varmuutta ei ole, että kauanko sitten joskus varhaisvuosina olen onnistunut tämän Bruno Corbuccin ohjaaman toimintakomedian näkemään, mutta uusintatarvetta olisi muistojen ollessa kovin laihoja. Hieman vanhempi poliisihupailu Crime Busters kyllä hyvin huvitti vielä viime kerrallakin, joten mielellään tämän toisenkin ottaisin ohjelmistoon. Kotimaisia levyjulkaisuja taitaa olla liikkeellä parikin kappaletta, joten siinäkään suhteessa ei pitäisi olla ylitsepääsemättömiä vaikeuksia.

Troublemakers (1994)

Uudempi lännenkomedia pääsee listalle jo senkin takia, että kyseessä on Spencerin ja Hillin pitkän yhteisen elokuvataipaleen päätösnumero...ainakin toistaiseksi. Lukemani perusteella jouluiseen aikaan sijoitettua kinastelevien veljesten välienselvittelyä ja muuta vääntöä olisi luvassa. Kotimaisen levyjulkaisun mielelläni hyllyyn nappaisin, mutta tuntuu olevan kohtalaisen harvakseltaan näitä nykyään liikkeellä.



Isonyrkki mätkii kelmejä kumoon


1980-luvun lopulla Bud ahkeroi televisioelokuvien parissa ja tuloksena oli kuusi kappaletta Isonyrkin seikkailuja. Viisi näistä on Stenon ohjaamia. Aiemminhan samaiset herrat olivat tehneet menestyksekästä yhteistyötä esimerkiksi Flatfoot-elokuvien parissa, jotka kuuluvat mielestäni edelleenkin Budin filmografian viihdyttävämpään ja muutenkin parempaan puolikkaaseen kohtalaisen selvästi. No, nämä uudemmat Isonyrkki-elokuvat ovat minulle pitkälti tuntemattomia, vaikka jokainen julkaistiinkin Suomessa aikoinaan videona. Ajattelinkin huvin ja ajankulun vuoksi kaivella vanhan Video-oppaan esille ja lainailla sieltä kommentit pisteytyksineen jokaiseen osaan liittyen. Jospa vaikka jotakin käsitystä sisällöstä tai laadusta saataisiin tähänkin kirjoitukseen sitä kautta...

Big Man - An Unusual Insurance (1988)

Isonyrkki mafian kintereillä

"Etsivä nimeltään Jack Clementti selvittää karkealla tyylillään vakuutuspetosta ja taistellen samalla mafiaa vastaan. Katsottavaa toimintaa ja hyvää juonenkehittelyä onnettoman jälkiäänityksen maustamana. Vauhdikkaampi versio Perry Masonista. 2/5"

Big Man - The False Etruscan (1988)

Isonyrkki astuu ansaan

"Tuttua luupää-Spenceriä, jossa Paksu Herra Isonyrkki esittää tähtietsivää, joka jäljittää hymyilevään etruskipatsaaseen liittyvää väärennöstapausta. 2/5" 
"Tällä kerralla vakuutusetsivä Isonyrkki selvittelee väärennettyjen patsaiden arvoitusta. Menevää toimintaa huonon jälkiäänityksen kera. 2/5"

Big Man - The Diva (1988)

Isonyrkki jalokivien jäljillä

"Isonyrkkinen vakuutusetsivä selvittää tällä kertaa filmitähden kadonnutta jalokivikokoelmaa. Jos mahdollista, tämä osa on vielä edeltäjiäänkin toiminnallisempi. 2/5"



Big Man - Boomerang (1988)

Isonyrkki ja täydellinen ase

"Sfynx-yhtiön kehittämä salainen, erittäin vaarallinen ase varastetaan ja kovaotteinen Isonyrkki ryhtyy selvittämään tapausta. Vauhdikasta toimintaa, huulisynkka ja äänitausta luvattoman huono. Ei kuitenkaan pelkkää tappelua, kuten olisi luullut. 2/5"

Big Man: $ 395 an Ounce (1988)

Isonyrkki ja kultakeikka

"Lihasjätti Bud Spencer mätkii roistoja kumoon kehnossa toimintakomediassa, jossa etsitään kadonnutta kultalastia. Puisevaa rymistelyä! 0/5"

Big Man - A Policy for Hell (1988)

Isonyrkki ja kadonnut todistaja

"Tuttua Steno/Spencer-hekumaa 1980-luvun lopun spagettikomediassa. Spencer jahtaa jälleen kerran isokenkäisiä vakuutuspetosrikollisia. Ei vakuuta muttei ole genren huonoimpiakaan pätkiä. Dubattu englanniksi. 2/5"

Sellaisia summauksia oli kyseiseen opukseen naputeltu. Pisteet eivät huimissa korkeuksissa liitele, mutta siitä huolimatta tällainen paketti omaan Spencer-kokoelmaan mielellään lisättäisiin. Juttujen perusteella voisi olettaa, että ihan kelvollista perus-Budia, vaikkakin vähemmällä huumorilla. Näkee sitten joskus, jos levyjä hyllyyn ilmestyy, koska videoversioita tuskin alan hankkimaan.



Extralarge kovistelee


Jos vuoden 1988 Isonyrkki-elokuvat melkoisen kimpaleen muodostavat, niin vuosina 1991-1993 ahkeroitiin vieläkin enemmän, sillä tuolla välillä ilmestyi 12 kappaletta hieman alle 90-minuuttisia televisiolle tuotettuja elokuvia, joissa uskoakseni kovemmin nyrkein muksautteleva yksityisetsivä Jack Costello laittaa rikollisia ruotuun. Puolet näistä on Enzo G. Castellarin ohjaamia ja toinen puolikas taas Alessandro Caponen työstämää. Valitettavasti oma tilanne näiden suhteen on niinkin surkea, että kaikki ovat näkemättä. Toivottavasti tähän tulee jossakin vaiheessa petrausta. Tuollaisia seikkailuja siis tässä elokuvasarjassa on ilmestynyt:

Extralarge: Black and White (1991)
Extralarge: Miami Killer (1991)
Extralarge: Moving Target (1992)
Extralarge: Yo-Yo (1992)
Extralarge: Cannonball (1992)
Extralarge: Black Magic (1992)
Extralarge: Lord of the Sun (1993)
Extralarge: Indians (1993)
Extralarge: Ninja Shadow (1993)
Extralarge: Gonzale's Revenge (1993)
Extralarge: Diamonds (1993)
Extralarge: Condor Mission (1993)

Kirjoitushetkellä näiden pistekeskiarvot IMDB:n puolella liikkuvat välillä 5,6-6,8/10, eli tuskinpa mitään Spencerin kovinta menoa edustavat. Tasaisen kohtalaista laatua varmaan uskaltaa odotella, ja etenkin Castellari on nähtyjen teosten perusteella saanut monesti aikaan nautittavaa vauhtiviihdettä, eli eipä näihin mitenkään nollaodotuksin osaa asennoitua. Kaikki osat kattava boxi englanninkielisellä puheella olisi kyllä kiva.



Vanhempaa ja vakavampaa


The 5-Man Army (1969)
5th Day of Peace (1970)
It Can Be Done Amigo (1972)

Ensimmäinen ja viimeinen listatuista lännenelokuvia edustavat, ja käsittääkseni vähemmällä huumorilla varustettuja sellaisia. Olisihan Budilla enemmänkin näitä, varsinkin, jos ottaa mukaan lyhyemmät roolit. Etukäteen nämä pari vaikuttavat ihan lupaavilta, vaikkakaan en mitään mestariteoksia osaa toivoa. 5th Day of Peace taas vie toiseen maailmansotaan sotavankien pariin, jos oikein ymmärtänyt olen. Aihepiiri kiinnostaa muutenkin ja kyllähän sitä mielellään kurkkaisi, miten Bud näihin kuvioihin sopii.


Pari sanaa näistäkin...


Today We Kill...Tomorrow We Die! (1968)
A Reason to Live a Reason to Die! (1972)

Bud ei kummassakaan ole varsinaisesti pääosassa, vaan näkyvämpi sivuosa porukan jäsenenä lähinnä kyseessä. Molemmat ovat vakavailmeisempää lännenelokuvaviihdettä, eli kohtalaisen kaukana ollaan Spencerin ja Hillin hupsuiluista. Saahan sitä välillä vähän tiukempia vääntöjäkin tehdä, eipä siinä, mutta näissä vain on taipumusta pienoiseen pitkäveteisyyteen. Jos näitä teoksia mietitään Italian suunnalta kyseisinä vuosikymmeninä tulleiden lännenelokuvien joukossa, niin keskisarjassa kamppaillaan. Mitään erityisen huikaisevia huippuhetkiä ei mieleen muistu ja kun tosiaan sitä jumittelevaa jämähtelyäkin harrastellaan, niin lopputulokset toivottavaa jättävät. Molemmat löytyvät pohjoismaisina levyjulkaisuina hyllystä ja kenties tulee kertailtuakin. Eri asia sitten, miten nämä ryppyotsaisuudessaan blogiin sopisivat, ja voikin olla, etteivät täällä vilahtele. Mitään ehdotonta vierailukieltoa en kuitenkaan tahdo julistella.

Four Flies on Grey Velvet (1971)

Kyseessä on italialaisen kauhun ja jännityksen mestarin, eli Dario Argenton kolmas ohjaus, joka vähän aikaa sitten tulikin kotimaisena levyjulkaisuna ostettua ja katseltuakin. Sinänsä pätevästä, vaikkakin paikoin laahaavasta jännityselokuvasta on kyse, mutta epäilen, ettei ainakaan tällä ole aiheensa ja toteutuksensa takia paljon asiaa blogin sivuille seikkailemaan. Budiakaan ei oikein voi käyttää tekosyynä, koska hänen osansa on lyhyemmän puoleinen, vaikkakin ihan kiinnostava.

Aladdin (1986)

Muistikuvien perusteella ei mitään parasta Budia tai edes sellaista, että pitäisi ihan ehdottomasti kokoelmaan hankkia. Bud siis lampunhenkenä hääräilee ja omaan tapaansa nuoren pojan toiveita toteuttelee. Näkemisestä on kamalan pitkä aika, mutta ehkä ei suurempaa vääryyttä tee, jos huutelee, että samansuuntaista tavaraa Aladdin on kuin The Sheriff and the Satellite Kid ja sen jatko-osa Why Did You Pick on Me?. Tavallaan tekisi mieli kertailla, mutta sitten taas...



Uudemmat elokuvat puuttuvat joukosta pitkälti siksi, koska Budin osat tuntuvat monessa olevan vähäisiä kestoltaan. Muutenkin noista on tullut lueskeltua vähemmän, eikä ole päässyt suurempaa kiinnostusta heräilemään. Uudempien televisiosarjojen suhteen tilanne on pitkälti sama. Laitetaan nyt yksi 2000-luvun teoskin mukaan, eli vuoden 2005 Father Hope voisi olla ainakin ihan mukavaa katseltavaa. Toisena lisättäköön joukkoon kestoltaan yli kymmentuntinen dokumenttijärkäle Bud Spencer - Die grosse Dokumentation. Tästä kun saisi kokonaan englanniksi tekstitetyn (tai dubatun) version, niin kiinnostaisi kovastikin. Luulen, että tähän pakettiin mahtuu niin paljon Spencer-asiaa, ettei nälkää välttämättä paljon jäisikään. Toivotaan, toivotaan!

Sellaisia suunnitelmia ja sössötyksiä tässä välissä siis. Jos joitakin oleellisia elokuvia tai sarjoja jäi mainitsematta, niin niistä sopii tietysti tiedotella. Muutenkin tänne saa mielellään jatkoksi laittaa Spenceriin liittyvää tietoa sekä tarinaa.



Katseluja ja kirjoitteluja on Budin elokuvista jo kohtalaisesti kertynyt, joten laitetaanpa vielä loppuun bonuksena karkeahko jako muutamaan luokkaan:

Kärkikahinoissa kamppailevat:


Crime Busters
They Call Me Trinity
Trinity Is Still My Name
Watch Out, We're Mad

Kivaa keppostelua:


Flatfoot Goes East
Flatfoot in Africa
Flatfoot in Egypt / Flatfoot on the Nile
I'm for the Hippopotamus
Odds and Evens
Who Finds a Friend Finds a Treasure

Keskisarjalaiset:


Bomber
Buddy Goes West
Double Trouble
Flatfoot
Soldier of Fortune
They Called Him Bulldozer

Keskinkertaisuutta:


All the Way Boys!
Banana Joe
Blackie the Pirate
Charleston
Go for It
Thieves and Robbers

Kehnoa menoa:


Even Angels Eat Beans
God Forgives... I Don't
Speaking of the Devil
The Sheriff and the Satellite Kid
Why Did You Pick on Me?

Osittain huterienkin muistikuvien perusteella tällaisiin lokeroihin laittaisin. Toivottavasti lisäyksiä ilmenee tulevaisuudessa ja niiden myötä palaillaan Budin tekosia ihmettelemään, mutta josko tähän väliin huikkaisi hetkelliset heipat hepulle!


8 kommenttia:

  1. Hm. It Can Be Done, Amigo! on minusta kyllä komediaa. Tullut nimittäin nähtyä. Budin omalta kanavalta löytyykin herran tuotoksien trailereita muuten.
    Ja itsellä on kummatkin levyjulkaisut Miami Supercopsista, mutta syistä pidän itselläni, kumpaakin näkee myytävän käytettynä kylläkin.
    Mutta kyllä nuo Ace High, The Two Missionaries, Aladdin, Troublemakers, Isonyrkit, Extralargen kaudet 1 & 2 sekä Die Große Dokumentation olisi ihan kivat saada itsellekin. Niin ja ...ja täältä pesee! jota en ole vieläkään saanut.

    Ja tuon lopun hyvä-keski-kehno -listan kanssa olen hieman eri mieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ok, voi olla, että sekoitan siis tuon lännenelokuvan johonkin muuhun Spencerin vanhempaan teokseen.

      Huuto.netissä ainakin Miami Supercops olisi tarjolla, mutta olen toistaiseksi vartoillut edullisempia tarjouksia. Heh, sinänsä outoa, ettei tuo tai vaikka Troublemakers ole kertaakaan tullut kirpputoreilla vastaan, vaikka olen niitä sillä silmällä kolunnut. Muutenkin huomiona se, että varsin vaisusti Spencerin ja Hillin elokuvia täällä päin tuntuu olevan myynnissä.

      Tylsäähän se olisi, jos listat samanlaisia olisivat. Eiköhän tuo omalla kohdallakin ole muuttuvainen, eikä mikään ikuisesti kiviin naputeltu järjestys. Noissakin saattaa olla jotakin lapsuuden tai nuoruuden nostalgiaa mukana, koska esimerkiksi Trinity-elokuvista silloin jo kovasti pidin ja lisäksi Watch Out, We're Mad paljonkin miellytti.

      Poista
    2. Olen maininnutkin, mutta jos haluaa kuvalta laatua Miami Supercopsiin niin Futuren versio menee Sony Pictures version edelle.

      Kiitos erään wikin voin sanoa jännän jutun Isonyrkki -sarjasta: Saksassa sen lisäksi että teemakappale on muutettu jostain kumman syystä niin siellä on joka jaksossa yksi sama kohtaus eri paikoissa, eri dialogilla (joka on dubbaus, luonnollisesti). Tämä lisäsi jakson kestoa, sillä muistaakseni mitään ei leikattu, ainoastaan lisättiin tavaraa noin puolitoista minuuttia.

      Ja sanon että en olisi tiennyt Troublemakersin julkaisua olevankaan ellen olisi nähnyt arvostelua kyseisestä levystä, joka on vain pari vuotta vanha, silti ei näy missään. Elokuva on siitä jännä että kaikki tekijätiedot tulevat elokuvan lopussa. (Muuta siitä en olekaan itselleni spoilannut.)

      Olenko maininnut että hankin jokin aika sitten Superkytän soundtrackin vinyylinä?

      Lyhennetty tarina siitä miten kaikki alkoi: joskus noin 9 vuotta sitten löysin näiden elokuvien teemakappaleita kasan vähän sen jälkeen kun jossain näin pienen osan Miamin Superkytistä. En ollut koskaan kuunnellut mitään ja se mitä tuli kuultua joka paikasta muualla ei innostanut. Innostus nousi näihin, sitten metsästin kokonaisia soundtrackejä (pidän edelleen hienoina) ja sitten metsästin elokuvat käsiini. Pidin kyllä miltei kaikista mitä on tullut nähtyä. Kuten näkyy niin itsellä on ollut aina ollut ei-nykymenon kaltaiset mielenkiinnon kohteet.

      Taidan jättää tähän tällä kertaa. Paitsi että tässä olen minä ja pelaan Terence Hillin virallisilta sivulta löytyvää visailua ja olen paras.

      Poista
    3. Sen muistinkin, että kannattaa Future Filmin versio tuosta elokuvasta ennemmin hankkia.

      Harmittavan nopeasti jotkut julkaisut näköjään ovat valikoimista poistuneet. Pitäisiköhän kiirehtiä Hillin Don Camillo -elokuvan kanssa... Olisihan osa noista jo häipyneistä elokuvista tarjolla nettivuokrauksenkin kautta, mutta mieluummin levyt hankkisin.

      Mielenkiintoista ja varsin epätavallistakin, että kiinnostus näihin elokuviin on tuota kautta syttynyt. Selittänee tosiaan osaltaan sitäkin, etteivät paremmuusjärjestelyt kohtaa.

      Niin ja Hill-tietous näyttää olevan hallussa erinomaisesti!

      Poista
    4. Itsellä on vain nykyään vuokralla saatavia levynä (kirpputorilla oli kerran Virtual Weapon (1997) joten otin heti, huudosta hankin Katujen Cowboyn (1987) jota ei ole sittemmin näkynyt edes siellä) ja Don Camilloa saa alennuksella eräästä verkkokaupasta. Joka on ihan jees pätkä, josta Italian TV-versio on kaksi ja puoli tuntia. Ja mitä Troublemakersiin tulee niin muistin väärin (joskus näin), se onkin noin yli viitisen vuotta vanha julkaisu, CCV:n sekin (tosin näkemäni arvostelu valehteli että Pan Visionin).

      Linkin videoon liittyy jännä tarina: pelasin kaikki tasot läpi ennen videon tekemistä, ja otin vastaukset talteen, mutta muistinkin jokaisen ulkomuistista, joten. Tästä huolimatta yhdessä kohdassa melkein meni pieleen. Ja tämähän luki kuvauksessakin, sen lisäksi että oli kertaotto, ensimmäinen yritys.

      Ja kuuntelin pitkästä aikaa kunnolla ja paljon Spencer & Hill -pätkien musiikkeja, viime aikoina tietty Japani-kama ollut kuuntelussa... Paljon?

      Poista
    5. Edullista Don Camilloa olenkin pitkään eräästä verkkokaupasta vahtaillut, mutta väliaikaisesti loppua sinnikkäästi näyttää. Saa nähdä, tuleeko vielä varastoon vai siirtyykö seuraavaksi kokonaan listalta pois.

      Poista
    6. Kuulin tästä juuri - täytyykin pitää tässä joku meininki Bud Spencerin poismenon johdosta, varmaan leffaputki:
      http://www.euronews.com/2016/06/27/italian-actor-and-filmmaker-bud-spencer-dies-at-the-age-of-86/
      Hieno mies oli hän.

      Poista
    7. Piti itsekin uusia pari valikoitua teosta viikko sitten, mutta eipä mieliala oikein ollut sellainen, että niistä olisi suuremmin nautiskellut. Kertailen paremmalla ajalla ja tässä vaiheessa vaikkapa suuri kiitos kera syvän kumarruksen Budille.

      Poista