keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Vi på Saltkråkan: Midsommar på Saltkråkan (Saariston lapset: juhannus Saltkråkanissa)

Toisen ja kolmannen jakson sumuiset soutelut veivät lapsukaiset yllättäen saariseikkailulle pienimuotoisen tutkimusmatkailun merkeissä. Kotisaaressa Melker-parka (Torsten Lilliecrona) alkoi kovasti murehtimaan poikiensa terveyden ja hyvinvoinnin puolesta, eivätkä Nissen (Bengt Eklund) rauhoitteluyritykset juuri tulosta tuottaneet, vaan tuntien madellessa tuskallisen hitaasti huolet sekä surut moninkertaistuivat kesälomailijan mielessä. Selvähän se, ettei katsomoon lähdetty mitään tragediaa tarjoilemaan, vaan pienet seikkailijat turvallisesti touhujaan harrastelivat. Neljännen jakson luulisi taas tuovan ruudulle hilpeämpää menoa ja juhlamieltä, sillä juhannuspirskeitä pitäisi olla luvassa. Oman kalenterin viilettäessä maaliskuun puolivälissä voisi väittää, että hiukkasen etuajassa näitä karkeloita vietetään, mutta ehkäpä keskikesäiset ja aurinkoiset riennot sydämeen iskevät pimeänä iltana paremmin, joten loikkaanpa kesävieraiden mukaan...

Näissä juhlisteluissa joudutaan jättämään alkuvalmistelut vähemmälle, sillä aikaraja on tiukka, joten tuttu laiva laineilla puksuttelee väkeä kannet täynnä. Maissa Pampula (Maria Johansson) kovasti ihailee värikästä juhlamekkoaan ja vierellä kulkevat isä ja äiti Laivuri-hauvaa unohtamatta. Erikoispäivän juhlavampi vaatetus ei toisen perheen nuorisossa vastaavaa ihastusta saa aikaan, vaan Pelle (Stephen Lindholm) nurisee niiden mukana seuraavista rajoitteista ja rasitteista. Ei saa temmeltää mielin määrin, pitää varoa, etteivät vaatteet likastu tai kastu jajajaja mrrr! Malin (Louise Edlind) taas tähystelee taivaille mietiskelevästi, sillä saattaapi ilmassa leijua jonkinlainen sateen mahdollisuus, mikä ei välttämättä juhlakansan riemukkaita hurraa-huutoja ole nostattelemassa.



Juhannuskoivuin koristeltu laiva saavuttaa Saltkråkanin laiturin ja sitä vartoilemassa ovat kummankin perheen vanhemmat lapsukaiset. Kyydissä tosiaan on paljon tavallista enemmän matkustajia, sillä saariympäristö vetää juhannusjuhlijoita vahvasti puoleensa. Etäämmältä vieraiden maihinnousua seuraavat herrat juttelevat, ettei taida Söderman (Siegfried Fischer) kesäisistä käväisijöistä niinkään välittää ja vahvistaakseen nihkeää suhtautumistaan, hän melkoisen ilkeäkielisesti näistä tulijoista sanailee. Rannassa on perheiden nuorimmilla kyseenalaiset suunnitelmat mielessä, sillä ensin kastellaan pikkuisen tossua, sitten haastetaan kaveria käpsyttelemään syvemmälle niljakkaille kiville, jonka jälkeen luonnollisena jatkumona syntyy reipas vesisota, iso molskahdus ja kun kaikki juhlavaatteet on vetistetty, voikin jo hyvillä mielin vaihtaa pulikoinnin puolelle. Siinä vain kävi niin! Vesirieha keräilee katsojikseen nauravaista yleisöäkin ja sitten onkin Malinin vuoro käydä nappaamassa hurjat vesipedot takaisin kuivalle maalle.

Malinille löytyy muutakin pähkäiltävää, sillä laivan kyydistä maihin astuu muiden muassa eräs Krister (Lars Göran Carlsson), joka tavattiin saapumismatkalla heti ensimmäisessä jaksossa. Silloin miekkosen hurmauspuheet eivät kovin kaksisesti tepsineet, mutta näemmä kaveri uskoo juhannusaaton olevan otollinen hetki kesäromanssin käynnistelyyn. Sattuupa kuitenkin niin, että Johan (Björn Söderbäck) huomaa hepun heti ja puhelee Niklakselle (Urban Strand), että varmaan Krister on tullut siskoa liehakoimaan. Kaksikko tuumailee, että Malin pitäisi pikavauhtia viedä kotiin, mutta hänpä ei ole erityisen innostunut juhlistamaan aattoa yksin kotona kirjojen parissa. Krister taas vähän nenäkkäästi komentaa pojat pois jaloista hiekkalaatikkoleikkien pariin, mikä taas kohottelee kostohalua. Hän tuntuu muutenkin itsevarmuutensa huipuilla surffailevan tanssiehdotuksiaan esitellen, mihin Malin näpäyttää, että hän taitaa kyllä ihan itse lopulliset valinnat suorittaa.



Sanailujen ja uintien jälkeen koko joukko lähtee yhtenä kulkueena kohti juhlapaikkaa tallustelemaan harmonikan säestyksellä. Samoihin aikoihin aurinko toteuttaa vähemmän toivotun katoamistemppunsa häipyen synkkien pilvien taakse, eli voidaan kiskoa vedenpitävämpää vaatetusta niskaan. Laulelu kaatosateessa onkin vähän vaisua, mutta riemukas sammakkoleikki saakin juhlaväkeen hilpeämpää henkeä ja vipelteleväistä menoa. Säätilakin siitä vähän armahtaa vettyneitä ja päästään kesäisemmissä tunnelmissa salon ympäri tanssahtelemaan ja kyllähän monenlaista muutakin ohjelmaa koko perheelle keksitään ja touhutaan. Illan kääntyessä hämyisämpään suuntaan, onkin jo aika viedä pienimpiä juhlijoita unipuuhien pariin, mutta vanhemmilla saattaa mielissä monenlaista poltetta pyöriä...


Ensimmäisessä osassa tosiaan vihjailtiin siihen suuntaan, että Krister on kiinnostunut Malinista ja kolmannessa jaksossa hiukkasen vaikutti siltä, että saaristossa ala-asteen opettajana toimivalla Björnillä (Tommy Johnson) voipi olla vastaavia aikomuksia. Krister kovin tuimasti katselee, miten Björnin käsi hivuttautuu Malinin olalle, kun taas tanssahtelut kääntävät tiukkojen katseiden suuntaa. Tarkoittaapa se samalla, että Johanin ja Niklaksen vahtiurakka kasvaa. Veljekset ilmaisevatkin tyytymättömyytensä suorasanaisesti, vaikka isä muistuttelee, että eihän Krister suurempia pahuuksia ole puuhastellut, mutta pelko pysyy, että sisko vielä viedään muualle perheen parista. Melkerin rauhoittavilla sanoilla ei ole paljoakaan merkitystä, vaan pojat käynnistelevät sinnikkäiden sabotaasiyritysten sarjan. Kahdenkeskisiä hetkiä toivovan parin tielle alkaa tulvia ties mitä mansikkakauppiaita ja nuuskaheppuja, mikä Malinin hermoja riepoo. Katsojan seurailtavaksi jää, viilenevätkö kesäillan tunnelmat suunniteltua varhaisemmin...

Pelkäksi kilpakosioksi tai sensellaiseksi juhannusjakso ei jumitu ja jämähdä, mutta kenties tulevissa jaksoissa näiden hurmureiden yrityksiä tullaan lisääkin näkemään? Ajankohtaan sopivia perinteisiä pelejä ja leikkejäkin harrastellaan. Pussijuoksukisassa Laivuri turvautuu kepulikonsteihin ja erästä hiukkasen ylimielisesti virnuilevaa palautetaan maan pinnalle munajuoksun temmellyksissä. Meno ei karkaile kuitenkaan käsistä, eikä huvittelu aivan hillittömäksi ja väittäisin, että jos tahtoo länsinaapurin juhannuspirskeiden hassutuksia ruudulta seurailla, niin Stig-Helmerin ja kumppaneiden purjehdusreissu on oikein oiva tapaus. Huumorin terävimmän kärjen timantti se ei ole, mutta onpa hyväntuulista ja hymyilyttävää hölmöilyä. Siihen nähden Saltkråkanin karkelot jäävät jokseenkin vaisuiksi. Muutenkaan tämä ei jaksojoukon kärkeen karkaa, sillä sade ja tummat pilvet kiusaavat kuvia riistäen niiltä suurimman loistonsa. Kaikkea kaunista kovin tunnelmoidaan ruudun toisella puolella, mutta väittäisinpä, että samaisen saaren parhaat piirteet nähdään muissa jaksoissa ja elokuvissa. Sellainen menettelevä juhannus, mutta eipä mikään ikimuistoinen.



Vi på Saltkråkan: Midsommar på Saltkråkan (1964) (IMDB)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti